Pages

Friday, November 26, 2010

syksyn tummaa.

Ensimmäinen (ja toistaiseksi vielä ainoa) Snowcrystal -lakkani tarttui MUS:n hololakan tavoin mukaan viimeisenä Suomi-päivänäni. Kicksin valikoima noissa lakoissa ei ollut mikään ihan päätähuimaava, mutta tykästyin tummaan sinertävävihertäväshimmeriseen 441:een (..ja tähän väliin taas marinaa niistä pelkillä numeroilla nimetyistä lakoista..)

Snowcrystal 441
Meni kuitenkin aika pitkään ennen kuin keksin jotain käyttöä tälle lakalle - lakkavalikoimani on (vielä) niin suppea, että sopivaa kaveria tälle ei tuntunut löytyvän, ja yksinään raukka näytti kovin mitättömältä. Lisäksi tämä(kin) lakka on varsin hankala kuvattava, erityisesti silloin, kun ulkona tuntuu olevan pimeää aina silloin, kun kamera olisi käsillä. 
441 näyttää pullossa lähinnä tummansinertävältä, mutta kynsillä lakka oli enemmän vihertävä ja  hyvin tumma. Varsin toimiva syys-/talvilakka siis. Tässä vielä kuva ko. lakasta Snowcrystalin sivuilta - näyttää luonnossa melko lailla samalta pullossa ollessaan, vain hieman tummemmalta.

Jonkin aikaa pyöriteltyäni löysin vielä tällekin sen täydellisen parin, ja päädyin (jälleen kerran) leikkimään MUS:n Siwin kanssa. 

Snowcrystal 441 + MUS Siw
Kuviot on siis tehty Siwillä, Kiss Nail Artin sabluunan avulla. Keskellä lisäsin vielä strassit. Itse pidin lopputuloksesta kovasti.


Onko kenelläkään muulla sitä "ongelmaa", että kun oikein tykästyy johonkin lakkaan, tulee sitä sitten käytettyä oikeastaan koko ajan, joka paikassa ja vähän jokaisen lakan kanssa yhdisteltynä?
Luvassa on nimittäin vielä ainakin yksi Siw -lakkaus, vielä toteuttamattomista suunnitelmista puhumattakaan!

No comments:

Post a Comment

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...